Tarinamme

TS Hymyntuon alku




Lopullinen alkusysäys TS Hymyntuohon lähti liikkeelle oman vakavan sairastumisen jälkeen, jolloin vierus toverina osastolla oli mukava iäkäs rouva ja hänelle oli tullut kaatumisen seurauksena käteen murtuma. Kotiutusta edeltävänä päivänä hän pohti, että kuinka hän nyt kotona pärjäilee, koska ei halunnut ottaa kotihoitoa avukseen pelkästään vain siksi aikaa, että murtuma paranee sen hinnan vuoksi.  Hän kuitenkin lopulta sai asiat järjestymään siten, että muualla asuva tytär tulisi häntä siksi aikaa auttamaan.   

Tästä ajatus lähti ikääntyvien tukipalveluun, joka helpottaa sinun tai ikääntyvän läheisesi turvallista kotona asumista, säännöllisesti tai tilapäisesti.

TS Hymyntuolle on tärkeää, että sinulla tai ikääntyneellä läheiselläsi on oman näköinen, turvallinen ja onnellinen elämä kotona. Pitääkseni tämän lupauksen teen sen eteen joka päivä töitä. Koska mikään ei ole sen tärkeämpää kuin kotona onnellisena asuva ikääntynyt. 

Tiina Silomäki

Heips! Olen TS Hymyntuon perustaja ja omistaja.

Koulutukseltani olen lähihoitaja ja tekstiilipuolen artesaani.

Perheeseeni kuuluu aviomieheni, kaksi pientä lasta ja Pk collie nimeltä Capu. Vapaa aikani kuluu perheen parissa ja käsitöitä tehden mahdollisuuksien mukaan. Rakastan luontoa ja hevosia. Toiveena olisikin joskus palata rakkaan hevosharrastukseni pariin

Koulunpenkillä kun puhuttiin yrittäjyydestä, olin heti sitä mieltä, että minusta ei ainakaan tule ikinä mitään yrittäjää.

Niinpä niin jälleen vannomatta paras ja niin sitä perustettiin ensiksi oma verkkokauppa Usvainenjärvi 2018, mikä jälleenmyy kotimaisia käsityötuotteita ja on edelleen toiminnassa.

TS Hymyntuo aloitti toimintansa vuonna 2019 ja nykyisin pääpaino onkin TS Hymyntuon palveluiden tuottamisessa. Palveluita tuotankin Parkanon ja Kihniön alueella.

Nimi yritykselle sai ideansa nimikirjaimistani. Johon piti vielä kehittää liite, joka kuvastaa palveluitani parhaiten. Niinpä päädyin nimeen TS Hymyntuo. Sillä yritykseni tarkoitus onkin tuoda hymyä ja piristystä yksinäiseen arkeen.